Haastatteluja

Helsingin Sanomat Kuukausiliite 5.3.2016

hs-image2

Entinen malli ja nykyinen Väestöliiton asiantuntija puolustaa tavismiehiä – ”Järkyttävää, että miehen tunteet ovat tabu”

HELSINGIN SANOMAT Kuukausiliite 5.3.2016 – Jouni K. Kemppainen HS

Heli Vaarasella on tuore ja väkevä kokemus siitä, että miehen tunteista puhuminen on tulenarkaa puuhaa. Pian käy selväksi, että Väestöliiton parisuhdekeskuksen johtajalla on ainakin siinä tehtävässä vaadittavaa herkkyyttä.

Nimittäin: kahden haastattelutapaamisen aikana Vaaranen liikuttuu kyyneliin peräti neljästi.

Neljännellä kerralla syy on perinteisin. Vaarasen silmät kostuvat, kun hän muistelee ystävänsä yllättävää poismenoa.

”Se oli järkyttävää. Koko kaupungin social scene meni täysin sekaisin siksi, että Andy kuoli”, Vaaranen sanoo ja kuivattelee silmänalusiaan leyhyttelemällä käsiään kasvojensa edessä.

Muutama tarkentava sana lienee tarpeen. Kaupunki, josta Vaaranen puhuu, on New York. Hänen ystävänsä Andy puolestaan tarkoittaa Andy Warholia, jota toden totta voi pitää yhtenä New Yorkin merkkihenkilöistä.

Andy Warhol kuoli 22. helmikuuta 1987. Heli Vaaranen oli tuolloin 25-vuotias maatilan tytär Hollolasta, jonka mallinura Pariisissa, Tokiossa ja New Yorkissa alkoi olla ohi. New Yorkissa hän oli päässyt kokeilemaan taitojaan myös taidevälittäjänä, ja niissä kuvioissa hän oli tutustunut poptaideikoni Andy Warholiin.

Ensimmäisen kokonaisen lauseen Warhol lausui vaalealle suomalaiselle eräänä sunnuntai-iltapäivänä Manhattanilla, limusiinin takapenkillä. Se kuului näin: ”Mistä olet saanut tuollaiset hiukset ja tuollaisen ihon?”

Warhol kuoli newyorkilaisessa sairaalassa sydänkohtaukseen sappikivileikkauksen jälkeen. Vaarasella on oma näkemyksensä siitä, kuinka niin pääsi käymään, mutta tässä kohdassa tätä tarinaa riittää tieto, että Vaarasen maailmanvalloitus päättyi Warholin kuolemaan.

”Kun Andy kuoli, kaikki lamaantui. Mikään ei tuntunut samalta, ei avajaiset, ei kirpputori, ei soiréet. Koko kaupunki muuttui. Päätin, että en jää sinne roikkumaan”, Vaaranen muistelee.

Hän palasi Suomeen ja päätyi monien vaiheiden jälkeen opiskelemaan ja lopulta Väestöliittoon johtamaan järjestön parisuhdetyötä täältä neljännen kerroksen työhuoneestaan.

1457071069934

Melkein kolmekymmentä vuotta Warholin kuoleman jälkeen, tammikuussa 2016, yksi tämän sloganeista kävi toteen. Se, josta on tullut maailmankuulu lentävä lause: tulevaisuudessa jokainen saa 15 minuuttia kuuluisuutta.

”Ehkä tämä tosiaan oli minun 15-minuuttiseni”, Vaaranen sanoo. ”Andy olisi kyllä nauttinut tilanteesta hirveästi. Tämä noudattaa täydellisesti hänen elämänohjettaan siitä, kuinka tärkeää julkisuus on. Hän olisi ajatellut, että hienoa, tällainen ponnahduslauta.”

Aamu oli kylmä, mutta keskiviikoksi Helsinkiin luvattu lumimyräkkä jäi tulematta. Silti Kalevankadulla puhkui hyytävästi, kun Heli Vaaranen harppoi kohti työpaikkaansa ja viidentoista minuutin kuuluisuuttaan.

Vaaranen oli lähettänyt mielipidekirjoituksensa Helsingin Sanomiin jo edellisviikolla. Hän oli lukenut lehdestä Rosa Meriläisen kolumnin, jossa tämä kertoi, että miehiä tulee ja menee, mutta ystävättäret pysyvät. Se oli Vaaraselle viimeinen pisara. Hän ajatteli, että nyt hän on kuullut sen saman kommentin yhden kerran liikaa.

Väestöliiton parisuhdekeskuksen johtaja kirjoitti kirjoituksen, jossa kertoi olevansa huolissaan miesten väheksymisestä parisuhteissa.

Teksti syntyi yhdellä istumalla, ja sen voi lukea tästä.

Vaaranen oli toivonut, että hänen kirjoituksensa julkaistaisiin viikonloppuna. Turhaan.

Meni maanantai, meni tiistaikin, ja keskiviikkona hän jo työmatkallaan ajatteli pettyneenä, ettei kirjoitusta julkaistakaan. Aamun lehti oli jäänyt kiireessä lukematta.

Työpaikan hississä hän tapasi naispuolisen työtoverinsa, joka ehti kahden kerroksen välisellä matkalla kehaista häntä hyvästä tekstistä.

Vaaranen riensi kokoukseen, jossa sai kiitokseksi halauksia miehiltä. Se teki tietysti hyvää, vaikka pakkasaamun jäljiltä halaajien posket tuntuivatkin kirpaisevan kylmiltä.

Kun Vaaranen palasi työhuoneeseensa ja katsoi puhelintaan, hän huomasi, että tekstiviestejä ja soittoja oli tullut läjäpäin. Tietokone kilahteli sähköpostien saapuessa. Yhteydenotot liittyivät kirjoitukseen.

Viestit olivat muun muassa tällaisia:

”Kaunis kiitos suomalaisen miehen puolustamisesta.”

”Miten osasitkin kertoa minun ja vaimoni elämästä, vaikkei olla koskaan tavattu?”

Monet halusivat kertoa Vaaraselle omista kohtaloistaan:

”Olin vain se avuton polo, joka ei ymmärrä mitään nykynaisen tarpeista, ja josta on hyötyä lähinnä taloudellisessa mielessä, mutta henkinen yhteys ja syvällisyys täytyy hakea naisporukoista. Tällaisesta seuraa vähemmän yhteistä aikaa, väsynyt vaimo saapuu iltariennoista eikä ole mitään jaettavaa. Ei ole läheisyyttä, seksistä puhumattakaan.”

”Mies on vain väline saada lapsi, auto tai isompi asunto. Ei muuta.”

”Olen itse kokenut vajaan parin vuoden sisällä avioeron joka tuli kohdalleni täytenä yllätyksenä. Syynä tuntui olevan juuri nuo mainitsemasi asiat.”

Pian alkoi tulla myös toisenlaisia viestejä. Sellaisia, joissa kerrottiin, että Vaaranen on väärässä ja että hänen ajatuksensa eivät pidä paikkaansa ja että tällaista ei pitäisi kirjoittaa.